|
YAN Rhosyn
VH-21363
Lempinimi: Rhosyn
Syntynyt: 24.12'05, v
Rotu: Welsh Cob [sec D]
Väri ja merkit:
Sukupuoli: Tamma
Säkäkorkeus: 150,5 cm
Käyttö: Koulu/kenttäpainotteinen ratsu
Koulutus: HeB Re 70cm
Kasvattaja: Yavin Cobs
Omistaja: Suvi / Yavin |
|

Luonne
Yleisesti Rhosyn on sopivasti miksailtu cocktail vanhempiensa luonteenpiirteistä ja ominaisuuksista - onnekseni olen saanut omistaa Rhosynin molemmat vanhemmat jo jonkin aikaa, niin että niiden luonteenpiirteet ovat tulleet tutuiksi ja osasin niitä varsaltakin odottaa. Emänsä ja isänsä tavoin myös Rhosyn on turhia hötkyilemätön ja asiat rennosti ottava - tosin pientä tammamaisuutta ja nuoruudenintoa tammalla vielä on, niin kuin kuuluu ollakin.
Hoitaessa tamma käyttäytyy kohtuullisen rauhallisesti - sillä on kuitenkin tapana hermostua, jos hoitotoimissa menee liian pitkään. Rhosynilla on nimittäin halua liikkua, ja vaikka se rauhallinen onkin, on sillä virtaa käytettävissään, ja kun virran kanavoi sopivasti, on tammassa mieletön kapasiteetti suuremmillekin esteille. Rhosynista huomaa hyvin, että emä on opettanut sille hyvät hermot - rapinat tai kahinat eivät pahemmin tammaa stressaa, korkeintaan se puhaltelee kaula kaarella ja katselee tapahtumia. Useimmiten rapinoihin tamma ei reagoi lähes ollenkaan.
Ratsastettaessa Rhosyn on kapasiteetikas tamma. Siltä löytyy sopivasti energiaa - toisinaan ehkä vähän liikaakin - mutta säiky se ei mitään. Liika energia purkautuu lähinnä takapäätä heittämällä tai muuten protestoimalla, jos toiminta on liian hidastempoista. Siksi Rhosynilta pitääkin käydä purkamassa energiat ennen kouluradalle menoa vaikkapa pellolla laukkaamalla turhat paineet pois - sen jälkeen tamma toimii kuin ajatus.
Koulutusvaiheessa Rhosynin kanssa oli välillä ongelmia vaihteiden kanssa - hidastaminen ja kootut askellajit olivat tammalle suuri kysymysmerkki - Rhosyn haluaa mennä lujempaa. Edelleenkin kokoaminen pitää tamman kanssa tehdä varovasti ja mahdollisimman miellyttävästi, ja siitä saattaa siltikin seurata hieman niskojen nakkelua.
Maastossa tamma onkin omimmillaan. Matkaavoittavat, joustavat askeleet kiidättävät ratsukkoa eteenpäin eikä tarvitse pelätä, että tamma näkisi mörköjä metsissä. Pitkät laukkapätkät Rhosynin kanssa kuuluvat kaikkien maastoreissujen parhaaseen antiin, pienillä pukeillakin höystettynä - vauhdikas ja mukava laukka on kuin suoraan elokuvista - keinuhevostaipumusta on ilmiselvästi peritty emältä.
Yhteenvetona Rhosyn on upea tamma, jonka valttina on vahva, vauhdikas laukka ja mieletön kapasiteetti esteillä - mutta joka toisaalta osaa myös kiukuttelun jalon taidon sille päälle sattuessaan.
Sukutaulu ja sukuselvitys
Rhosyn on omia kasvattejani, Bronwenin jouluna 2005 pyöräyttämistä kaksosvarsoista toinen - toinen on ori YAN Rhadlon. Suku on tuontipainotteinen ja erittäin hieno.
Rhosynin isä, Ceridwyn Rasgall on ktk-vanhemmista polveutuva kouluori, jolta löytyy sijoituksia useilta kouluradoilta, ja onpa ori kokeillut esteitä ja kenttääkin jopa sijoittuen. Monipuolinen ja hyväluonteinen ori jätti 12 jälkeläistä aikana, jonka oli siitoskäytössä, Yavinin kasvatteja näistä on viisi.
Emänä Rhosynilla on niin ikään oma hevonen, estepainotteinen tamma Ffraid Bronwen. Rasgallin tavoin Bronwen polveutuu tuontivanhemmista ja näin ollen tuo uutta verta cob-jalostukseen. Bronwenin emä Ffraid Catrióna on tuotu tyttärensä kanssa samassa lastissa Englannista, Catrióna on myös I-palkinnon kantakirjatamma ja kilpaillut jonkun verran koulua sekä muutaman estestartinkin, jopa menestyen. Catriónasta on mm. Enlach King Richard, joka on Bronwenin tapaan estepainotteinen.
Jälkeläiset
o. YAN Redefine *16.09'07 i. YAN Sheridan
o. YAN Liberate *31.07'07 i. April Hill's Replica
t. YAN Ranyd *1304'07 i. Kenrick Owain
Kilpailut
25.02'06 ERJ AAR 60-80cm, 29/40
28.02'06 Vajoama 40-50cm, 27/97
15.03'06 ERJ Dafiwor 40-50cm, 51/128
18.03'06 TRP 50-60cm, 19/21
03.04'06 Schecke 40-50cm, 36/36
03.04'06 DNR 60cm, 2/22
04.04'06 ERJ Horizon 60-70cm, 22/30
06.04'06 Schecke 40-50cm, 13/31
07.04'06 Schecke 40-50cm, 31/36
08.04'06 Fanononé 50cm, 35/40
08.04'06 ERJ Dubhghlas 50-70cm, 29/40
10.04'06 DNR 60cm, 9/21
10.04'06 ERJ Dimmalimm 60-70cm, 29/60
10.04'06 ERJ Cradless Stables 50-70cm, 2/30
12.04'06 Schecke 40-50cm, 29/34
13.04'06 Schecke 40-50cm, 12/29
17.04'06 Schecke 40-50cm, 8/38
18.04'06 DNR 60cm, 11/19
20.04'06 Schecke 40-50cm, 7/28
21.04'06 Schecke 40-50cm, 22/32
26.04'06 Schecke 40-50cm, 9/32
27.04'06 Schecke 40-50cm, 24/31
09.07'06 Salamanteri 80cm, 21/28
09.07'06 KK Kimakka 70-80cm, 1/16
13.07'06 KK Kimakka 70-80cm, 6/13
15.07'06 KK Icaros 80-90cm, 1/30
16.07'06 Hopeapihlaja 70-80cm, 4/19
16.07'06 Salamanteri 80cm, 19/31
22.07'06 Koivupiha 80-90cm, 5/20
22.07'06 CRI 80cm, 5/17
23.07'06 KK Kimakka 70-80cm, 2/20
23.07'06 Salamanteri 80cm, 19/28
24.07'06 ERJ KK Pakokauhu 80cm, 75/89
25.07'06 ERJ Kristalliharha 80cm, 44/45
27.07'06 ERJ Stuteri Ekollon 70-80cm, 41/73
28.07'06 ERJ Loving Arabians 70-80cm, 9/39
29.07'06 ERJ KK Kara 80-90cm, 23/35
30.07'06 ERJ Stud Infinite 80-90cm, 2/40
30.07'06 CRI 90cm, 8/30
31.07'06 KK Kimakka 70-80cm, 13/23
31.07'06 ERJ Tanton 70-80cm, 7/30
01.08'06 ERJ Faline 70-80cm, 4/50
17.02'06 Vajoama HeC, 73/96
01.04'06 TRP HeC, 28/32
04.04'06 TRP HeC, 14/25
01.03'07 Equile Mortifier HeB, 19/19
04.03'07 Overtale HeA, 13/44
06.03'07 Overtale HeA, 2/30
06.03'07 KRJ Sourven HeA, 37/51
09.03'07 KRJ Whisper Stud HeA, 24/70
10.03'07 KRJ Fiktio HeA, 8/79
11.03'07 KRJ Minnantila HeA, 20/65
12.03'07 KRJ Moran Ponies HeA, 34/35
13.03'07 KRJ Meredian HeA, 32/52
15.03'07 Overtale HeA, 18/27
16.03'07 KRJ Romulus HeB, 36/50
17.03'07 KRJ Hopeakuu HeA, 41/50
20.03'07 KRJ Sopukka HeA, 34/50
24.03'07 Overtale HeA, 31/34
27.03'07 Overtale HeA, 27/42
31.03'07 KRJ Fliphen Valoir HeA, 43/69
01.04'07 KRJ Huokaus HeA, 22/29
10.04'07 KRJ Huoleton HeA, 5/26
11.07'07 KRJ Trivia HeA, 11/48
15.07'07 KRJ Virnia KN Special, 9/62
20.07'07 KRJ Virnia KN Special, 25/50
25.07'07 KRJ Tuuliharja HeA, 26/165
26.07'07 KRJ Ristiriita HeA, 9/41
26.07'07 KRJ Moniet Welsh HeA, 9/18
26.07'07 KRJ Nokikylä KN Special, 22/30
28.07'07 KRJ Incitatus HeA, 6/40
30.07'07 KRJ Avalone HeA, 42/50
14.08'07 KRJ Toppari HeB, 4/30
15.08'07 KRJ Toppari HeB, 1/30
18.08'07 KRJ Toppari HeB, 9/30
05.10'07 KRJ BRT HeA, 5/107
06.10'07 KRJ BRT HeA, 67/107
06.10'07 KRJ Prejudice HeA, 8/18
07.10'07 KRJ BRT HeA, 1/108
10.10'07 KRJ Conquèrant HeA, 23/36
11.10'07 KRJ Conquèrant HeA, 10/36
12.10'07 KRJ Katvusto HeA, 6/62
12.10'07 KRJ Kajotus HeA, 14/23
12.10'07 KRJ Nallekarkin talli HeA, 5/33
12.10'07 KRJ Dakota HeA, 52/119
13.10'07 KRJ Conquèrant HeB, 23/36
14.10'07 KRJ Conquèrant HeB, 23/36
15.10'07 KRJ Chennye HeA, 38/78
15.10'07 KRJ Conquèrant HeB, 29/36
16.10'07 KRJ Chennye HeA, 28/76
16.10'07 KRJ Mistdown HeA, 26/26
19.10'07 KRJ Myllertäjä HeB, 10/39
20.10'07 KRJ Rusina HeA, 30/60
21.10'07 KRJ Paraatiponit HeA, 121/124
21.10'07 KRJ Unafraid HeB, 34/36
22.10'07 KRJ Paraatiponit KN Special, 34/55
27.10'07 KRJ Lumihiutaleen talli KN Special, 28/35
01.11'07 KRJ d'Amelia HeA, 4/16
03.11'07 KRJ Yavannie HeA, 35/48
10.03'07 Overtale HeB/80cm/70cm, 4/17
13.03'07 Overtale HeB/80cm/70cm, 9/12
17.03'07 KERJ Brachley HeC/80cm/70cm, 10/40
26.03'07 Overtale HeB/80cm/70cm, 23/27
103 kilpailua joista tulokset, sijoituksia 21
Copyright
Kuvista suuret kiitokset cirithille.
|
|