Yavinin kasvatusperiaatteet ovat kasvattaa terveitä ja ratsuominaisuuksiltaan hyviä welsh cob-varsoja. Suvun kanssa olen myös hyvin tarkka, vaikkakin ori/tamma -valintojen perustelut saattavatkin vaihdella suuresti. Pyrin myös siihen, että myös vanhat cob-linjat säilyisivät hengissä. (lue Yavinin tammalinjoista)
Kasvattieni omistajilta toivon paneutumista ja sitoutumista varsan pitämiseen tavoitteen mukaisena, ja lisäksi toivon, että jos joskus kasvattioriani tahdon käyttää omille tammoilleni / kasvattitammastani tahdon varsan, se olisi mahdollista.
Omassa tallissa syntyneet welsh cob-varsat saavat nimeensä etuliitteen YAN, welsh part bred -varsat jälkiliitteen 4.
× Tammat kantavat 44 päivää, varsat vieroitetaan heti.
Kasvatin hankintaa harkitessa:
- Ponin voi myydä minulle palauttamatta, mutta voin ottaa ponin myös takaisin, itselleni myyntiin. Olisi kuitenkin mukava jos uutta osoitetta ilmoitettaisiin minulle.
- Kasvatin saa tappaa / ruunata kysymättä minulta.
- Oston jälkeen haluaisin saada uudet sivut tietooni sähköpostilla noin kahden viikon kuluessa. Tästä voidaan kuitenkin joustaa.
- Olisi suositeltavaa, että kasvattejani käytettäisiin suihen tarkoitukseen, mihin niiden perimä parhaiten sopii. Laatuarvostelut ynnä muut olisivat erittäin mieluisia mutta eivät suinkaan pakollisia.
Oreilta on mahdollista saada astutuksia myös ulkopuolisille tammoille, silloin en pidätä mitään oikeutta nimeämisen tai vastaavan suhteen.
syntyneet kasvatit
2009
t. YAN Dawn, *18.03'09, April Hill's Dunharrow x Rhoscfflach Ayda
o. YAN Magnete, *10.03'09, Heddwyn OR x YAN Mistress
t. YAN Confess, *15.02'09, YAN Stricken x Ffraid Ceridwen
o. YAN Waleran, *09.01'09, YAN Stricken x Nefertari's Adelwien
2008
t. YAN Criticize, *31.12'08, YAN Rhadlon x Ffraid Ceridwen
o. Entourage 4, *06.12'08, Griet Sjoerd x SD Espritia
t. YAN Confuse, *06.08'08, Novato Iorweth x Ffraid Ceridwen
t. YAN Mairwen, *05.08'08, April Hill's Replica x YAN Mabyn
o. YAN Criminal, *04.08'08, Whiten Aeron x YAN Cambree
o. YAN Windu, *15.07'08, YAN Liberate x Nefertari's Adelwien
t. YAN Callista, *06.05'08, YAN Padawan x Ffraid Ceridwen
2007
o. YAN Redefine, *13.09'07, YAN Sheridan x YAN Rhosyn
t. YAN Saturate, *12.08'07, Gardien de Nuit x YAN Shayla
o. YAN Liberate, *31.07'07, April Hill's Replica x YAN Rhosyn
t. YAN Cambree, *27.07'07, YAN Rhadlon x Ffraid Ceridwen
o. YAN Metaphor, *26.07'07, Ffraid Caerau x YAN Mabyn
t. YAN Mistress, *21.05'07, YAN Sheridan x YAN Mabyn
t. YAN Ranyd, *13.04'07, Kenrick Owain x YAN Rhosyn
o. YAN Stricken, *03.04'07, Rhoscfflach Dewrián x YAN Shayla
t. YAN Saraid, *10.03'07, YAN Reece x YAN Shayla
o. YAN Mebo, *09.03'07, Ceridwyn Rasgall x YAN Mabyn
2006
o. YAN Marrock, *02.08'06, Gormant of Kilder x Elisha's Magma
o. YAN Morris, *30.07'06, Whiten Milwyn x YAN Morwenna
t. YAN Shayla, *14.07'06, Taur-e-Ndaedelos's Loomin x Kenrick Seirian
t. YAN Aislinn, *10.07'06, Grandy WS x Amadine
t. YAN Lorna, *08.07'06, YAN Rhadlon x Rhoscfflach Seren Telyn
o. YAN Maddox, *11.06'06, Gormant of Kilder x Elisha's Magma
o. YAN Sheridan, *02.04'06, Rhoscfflach Telynor x Kenrick Seirian
o. YAN Reece VWY-II, *03.03'06, Rhoscfflach Telynor x Ffraid Bronwen
t. YAN Mabyn, *09.02'06, Athwyn Cadwgawn x Elisha's Magma
t. YAN Seren, *08.02'06, Athwyn Cadwgawn x Kenrick Seirian
o. YAN Anakin, *06.01'06, Caithwrn Blathaon x Amadine
2005
o. YAN Rhadlon, *24.12'05, Ceridwyn Rasgall x Ffraid Bronwen
t. YAN Rhosyn VWY-II,VWY-II *24.12'05, Ceridwyn Rasgall x Ffraid Bronwen
t. YAN Morwenna, *08.10'05, YAN Count Dooku x YAN Modwenna
o. YAN Maddock, *13.05'05, Midor C x Elisha's Magma
t. YAN Lyneth, *12.05'05, Flobw Feodor x Wood's Luminara X
o. YAN Angwyn, *21.04'05, Fiin Montaque x Amadine
t. YAN Lynwen, *21.03'05, Gormant of Kilder x Wood's Luminara X
t. YAN Thaleia, *24.02'05, Newlyn's Gangster Boy x Amadine
t. YAN Modwenna, *21.02'05, Enlach King Richard x Elisha's Magma
o. YAN Llyndaf †, *07.02'05, True Cadarn Brann x Wood's Luminara X
2004
o. YAN Count Dooku †, *24.12'04, Nectar's Flamboyant x Wood's Luminara X
t. YAN Twi'lek, *09.12'04, YAN Darth Wedious x Wood's Luminara X
o. YAN Padawan, *06.11'04, Ceridwyn Rasgall x Wood's Luminara X
t. YAN Darth Weranus †, *24.08'04, Ceridwyn Monarch x Sinipihan Eithwen
o. YAN Darth Wedious †, *24.08'04,Ceridwyn Monarch x Sinipihan Eithwen
t. YAN Princess Lei'a † YLA3, VWY-III, *26.04'04, Gardien de Nuit x Sinipihan Eithwen
Kasvatteja 44, 21 oria ja 23 tammaa.
Tammalinjat
Yavinin historian alkaessa jo vuodesta 2004, on sille ehtinyt jo kertymään jo ns. tammalinjoja omista tammoista ja niiden varsoista - ja varsanvarsoista. Tammalinjainfo on suunnattu lähinnä itselle muistutukseksi ja kirjanpidoksi sekä asiasta kiinnostuneille luettavaksi. Kaavioon on merkitty Yavinissa asunut ja vaikuttanut tamma (ei oma kasvatti) kursivoituna ja sen tammajälkeläiset viivoilla alle, ja näiden alle niiden jälkeläiset. Tallissa vaikuttaneet/vaikuttavat tammat on merkitty lihavoinnilla, orijälkeläisistä on myös merkitty Yavinissa vaikuttaneet/vaikuttavat suluissa.
Yavinin ensimmäiset kaksi tammaa olivat Sinipihan Eithwen eli Wendy sekä Wood's Luminara X eli Luminara. Kummastakaan tammasta ei ole jäänyt kovin vahvaa linjaa, vaikka suoraan Sinipihan Eithwenistä tullut tallin ensimmäinen kasvatti YAN Princess Lei'a (YLA3, VWY-III) vaikuttikin kauan White Studissa jättäen hienoja jälkeläisiä (mm. Whiten Daniel (KRJ-II, VWY-II, KTK-III) sekä Yavinissa vaikuttanut Grandy WS).
Toisen aallon tammat:
Elisha's Magma (M)
- YAN Modwenna
-- YAN Morwenna
- YAN Mabyn
-- YAN Mistress
-- YAN Mairwen
Elisha's Magma (Magi) oli tuontitamma, joka jätti merkittävimpänä jälkeläisenään YAN Mabynin, josta edelleen YAN Mistress. Mabynista on myös YAN Marrock, joka vaikutti Whitessä pitkään jättäen useita jälkeläisiä.
Ffraid Bronwen (R)
- YAN Rhosyn
-- YAN Ranyd
(-- YAN Liberate)
Ffraid Ceridwenin (Ronja) toin ulkomailta takaisin vuoden 2005 loppupuolella. Vanhahko tamma ehti jättää vain muutaman varsan, mutta joiden onnistuneisuus onkin sitten jo astetta korkeampi. Tamman ainut tammajälkeläinen Rhosyn (VWY-II) jäi Yaviniin pitämään hengissä emänsä linjaa. Rhosynin kaksoisveli YAN Rhadlon lähti oitis synnyttyään Tessalle ja onkin jättänyt useita hienoja varsoja. Ronjan viimeiseksi jäänyt varsa, YAN Reece (VWY-II) matkusti heti synnyttyään Whiteen ja ansiokkaan kisauran jälkeen toimi jalostuksessa melko runsaasti näkyen suurissa määrin nykycobien suvuissa.
Amadine (A)
- YAN Aislinn
Amadine (Adina) oli Elisha's Magman tavoin toisen aallon tuontitamma, joka jätti vähäisesti jälkeläisiä - ainoana mainittavana YAN Anakin, joka on onnellisesti Tessan hoivissa nykyään. Tammajälkeläisiä Amadinesta ei jäänyt sen vertaa että tammalinja olisi yhä elossa, joten Yavinissa Amadinen A-alkuisten varsojen linja on sammunut.
Kenrick Seirian (S)
- YAN Seren
- YAN Shayla
-- YAN Saraid
-- YAN Saturate
(-- YAN Stricken)
Kenrick Seirianin (Seireenin) ostin varsana Kenrick Poniesista. Seirian ehti vaikuttaa minulla ollessaan kauan, jättäen merkittävimpänä jälkeläisenään YAN Shaylan, josta edelleen on orijälkeläisenä YAN Stricken. Yavinissa vaikuttavia tammajälkeläisiä Seirianin linjasta ei ole, joten se vaikuttaa ainoastaan Strickenin kautta.
Kolmannen aallon tammat:
Ffraid Ceridwen (C)
- YAN Cambree
- YAN Callista
- YAN Confuse
- YAN Criticize
Ffraid Ceridwen (Corde) on tammajälkeläisrintamalla hyvin tuottoisa tamma, ja suvultaan kerrassaan erinomaisena ei sen jälkeläisistä halua luopuakaan. Näin ollen Corden linja on tällä hetkellä selkeästi vahvin voimassaoleva, koska Yaviniin siitä on jäänyt kaksi tammajälkeläistä, Cambree ja Criticize. Corden hankin alunperin Tessalta (tai Tessa sitä minulle tarjosi ja minä otin vastaan..)
Nefertari's Adelwien (W)
Nefertari's Adelwien (Winky) on vasta päässyt kokeilemaan siipiään siitostammana, joten siitä muodostuva linja on vasta suunnitteluasteella.
Pyrin päivittämään tammalinjainfoa aina ajoittain.