Nalle tuli minulle oikeastaan vähän yllättäen. Olin katsellut sen myynti-ilmoitusta sivusilmällä, mutta ohittanut sen, sillä minulla ei ollut tarvetta shetlanninponille. Myöhemmin sain ajatuksen, että olisi kiva saada talliin yksi erirotuinen hevonen tai poni, ja sattumalta Leandra tarjosi minulle kasvattiaan. Ponin nähtyäni en voinut vastustaa sitä, ja olisihan minulla nyt tarjolla maastokaveri vähän pienemmällekin ihmiselle. Sitä paitsi valjakkokisat tuovat mukavaa vaihtelua tallin arkeen.
Nalle on ennenkaikkea pieni ja pippurinen, hyvin itsepäinen ja elämäniloinen. Se saattaa testata hoitajaansa ja saada tämän hermoromahduksen partaalle, ja sen jälkeen hurmata tämän olemalla maailman kiltein ja suloisin otus. Loppupeleissä se kunnioittaa ihmistä, eikä tekisi pahaa kärpäsellekään. Huolimatta kaikista vikuroinneistaan, ovelista tempuistaan ja pukitteluistaan Nalle on lasten suosikkiponi, joka sulattaa paatuneimmankin sydämen. Nalle ei nimittäin tee mitään ilkeydestään, vaan silkasta elämänilostaan ja leikkimielisyydestään.
Ulkona Nalle viihtyy rauhallisesti yksinkin. Riimun päässä se ei kuitenkaan viihdy, joten hakureissulle kannattaa varata paljon aikaa, porkkanaa, pitkiä hermoja ja päättäväistä asennetta. Ensimmäisenä poni tulee katsomaan kuka sitä on hakemassa, mutta ennen kuin sen saa kiinni, se karauttaa toiseen päähän tarhaa. Sieltä se mulkoilee pitkän harjansa takaa ja odottaa, että hakija saa sen melkein kiinni, kunnes se taas painelee pukkien saattelemana karkuun. Tätä se saattaa harrastaa pitkäänkin, ja kun hakija on aivan lopussa, se saattaa livahtaa aidan alta ja porhaltaa itsekseen talliin. Yksin se ei kuitenkaan lähde karkuteille, joten ei kannata huolestua vaikka sitä ei löytäisikään tarhasta; se on vain todennäköisesti ottanut ohjat omiin kavioihinsa ja auttanut sinua piiloutumalla kauravarastoon. Jos sen kuitenkin onnistuu houkuttelemaan riimun päähän, se kävelee yleensä kiltisti taluttajansa perässä, tosin mahdollisimman hitaasti. Toisina päivinä se on tosin täysi kumipallo ja pomppii ja tempoo joka suuntaan.
Kuten kaikki ponit, Nalle rakastaa ruokaa. Se söisi itsensä hengiltä jos vain saisi, eli sen muka-nälkiintyneeseen katseeseen ei kannata reagoida. Nalle osaa kerjätä ja hermostua kun makupaloja ei heru, mutta kannattaa pitää itsensä kurissa, sillä jos kerran sortuu, Nalle ei unohda sitä ikinä. Hoidettaessa Nalle on välillä hyvinkin hankala. Se pyörii, yrittää syödä kaiken irtaimiston, näykkii ja kerjää, mutta tottelee yleensä komennettaessa. Se kutiaa todella helposti varsinkin mahan alta, ja kavioiden puhdistamista se inhoaa. Kannattaa pitää varansa, sillä sen hampaat ovat hyvin nopeasti varomattoman hoitajan takapuolessa kiinni. Se on uskomattoman sitkeä ja vahva niinkin pieneksi poniksi. Suitsista ja satulasta se ei ole moksiskaan, tosin jos se huomaa hoitajan epäröivän, se pullistelee aivan varmasti viimeiseen asti ja sulkee suunsa kuolaimilta. Nallen kanssa pitää siis olla itsevarma ja näyttää alusta asti kuka on pomo.
Nalle on peruskoulutettu Tumpelassa heinäkuussa 2007.
HOITAMINEN
- Ei ilman riimua tarhaan
- Raskaaseen treeniin pintelit joka jalkaan
- Tarhaan ulkoloimi jos on alle -15ºC
- Varusteväri on vaaleanpunainen, metalliosat messinkiä
- Varusteet on ostettu Equus Sportista
- Satulahuoneessa: musta ponisatula, resorinen satulavyö, muotoiltu satulahuopa, neliösatulahuopa
- Koukuissa: mustat suitset, kolmipalakuolaimet, mustat kangasohjat stoppareilla, nylon-riimunnaru, nylon-riimu
- Varustelaatikossa: kovaharja, pehmeäharja, pölyharja, pääharja, kavioharja, piikkisuka, kumisuka, harjakampa, kaviokoukku, pesusieni, kumilenkkejä, pintelit tarrakiinnityksellä, kuljetussuojat
- Loimitelineessä: ulkoloimi
IKÄÄNTYMINEN
07.07.2007 -- 3 vuotta
07.08.2007 -- 4 vuotta
07.11.2007 -- 5 vuotta
07.02.2008 -- 6 vuotta
07.05.2008 -- 7 vuotta
07.07.2008 -- 8 vuotta
07.01.2009 -- 9 vuotta
SUKUTAULU
JÄLKELÄISET
Nalle ei ole vielä siitoskäytössä.
00.00.00 00.00.00 she- varsan nimi (i. isän nimi), om. omistaja
KILPAILUKALENTERI
Kilpailuja kalenterissa 0, sijoituksia 0, niistä voittoja 0. Nalle ei ole vielä kilpakäytössä.
ESTERATSASTUSKILPAILUT
00.00.00 paikka, luokka - tulos
VALJAKKOAJO
00.00.00 paikka, luokka - tulos
ARVOSTELUT
Nallen pää on hieman hevosmainen, jalat ovat normaalit lyhyet ja vankat shetlanninponin jalat, maha ehkä hieman pyöreässä kunnossa vaikka pikkuponi onkin. Ok sukupuolileima. Arvosana 8+.
- O'neill