-- Etunen
-- Esittely

-- Tammat
-- Orit
-- Hoitajat
-- Toiminta

-- Tallikirja
-- Muuta



Tilan historia

Vanamon tila on perustettu 1900-luvun alkupuolella, jolloin rakennettiin päärakennus, navetta ja riihi. Tilalla oli tällöin omistuksessaan yli 20 hehtaaria maata, mutta riihen palaessa vuonna 1952 jouduttiin siitä myymään puolet. Nykyisen tilan suuruus on näin ollen 10 hehtaaria, joka on pääasiassa heinäpeltoina ja tallialueena. Vanha navetta on purettu 2003, jolloin myös päärakennus täysremontoitiin, ja navetan tilalle rakennettiin uusi talli, maneesi ja kentät.

     

Tallirakennus

Talli on moderni ja tilava puinen rakennus, ja se on maalattu sisältä vaalein värein. Karsinat ovat kooltaan 4x4 metriä ja niitä on x kappaletta.

Karsinoissa on kaksiosaiset liukuovet ja seinien yläosat ovat kalteroituja, jolloin hevoset voivat rauhassa tutustua toisiinsa ja nähdä tallikäytävän tapahtumat. Karsinoista, joissa on ulkoseiniä, löytyy kalterein varustetut ikkunat. Alusina käytetään purua ja jokaisesta karsinasta löytyy ruokakuppi, vesiautomaatti ja suolakivi. Ovissa on loimitelineet ja koukut riimuille ja suitsille. Karsinat puhdistetaan päivittäin, ja puhdistuksen yhteydessä siivotaan ruokakuppi ja tarkistetaan vesiautomaatin toimivuus.

Tallista löytyy myös varustehuone, pesuhuone, rehuvarasto, toimisto, wc, ja viisi pesukarsinaa. Tallilaisten oleskelutilat ja hoitajien kaapit sijaitsevat tallin ylisillä.

Varustehuoneessa jokaiselle hevoselle on varattu oma nimellä varustettu teline, johon saa suitset, satulan ja satulahuovat. Kuolaimet huuhdotaan aina käytön jälkeen ja suitset laitetaan pakettiin. Likaisia varusteita ei jätetä telineisiin, vaan ne puhdistetaan huolella. Likaantuneet satulahuovat ja pintelit voi viedä pyykkikoriin, joka sijaitsee pesuhuoneessa, ja pyykit kuivataan lämmitetyillä telineillä. Varustehuoneista löytyvät myös hevosten varustekaapit, joissa säilytetään hoitovälineet ja muut varusteet. Juoksutusliinat ja ajovarusteet, kumilenkit, linimentit ja hyönteismyrkyt löytyvät varustehuoneen yhteisestä kaapista. Myös ensiapukaappi on varustehuoneessa.

Rehuvarastosta löytyvät kaurat, pelletit, vitamiinit, kivennäiset ja muut ruuat, ja siellä säilytetään aina sopivaa määrää heinää. Suuremmat heinäkuormat haetaan tallin ylisiltä, mistä myös täydennellään rehuvaraston ruokamääriä sitä mukaa kun ne uhkaavat loppua. Hevosten omat ruokailuohjeet löytyvät rehuvaraston seinältä, ja niitä noudatetaan tarkasti.

Tallin ylisillä, hoitajien huoneessa, ratsastajat voivat säilyttää varusteitaan ja vaihtaa vaatteita, ja sieltä löytyvät tallilaisten omat kaapit. Jokaisessa pesukarsinassa on hikiviila, ja purut löytyvät tallin takaa, samasta ovesta josta lähtevät portaat ylisille.

Kesäisin tallissa on hyvä ilmastointi, kun taas talvella riittää lämpöä.

     

Tallin ympäristö

Tallin ympäristö on hyvin kaunista seutua koivumetsineen, mäntyharjuineen ja idyllisine niittyineen, ja maastomahdollisuudet ovat varsin monipuoliset. Tontilla on tallirakennuksen lisäksi omistajan asuinrakennus, järvenranta, peltoa, niittyä ja paljon koivu- ja mäntymetsää.

Ratsastuskenttiä on 2, ja niiden lisäksi meiltä löytyy maneesi. Kentät (este- ja yleiskenttä) ovat valaistuja, aidattuja ja hiekkapohjaisia. Toiselta löytyy estekalusto ja toiselta koulukalusto. Maneesi on myös valaistu ja kylmillä säillä lämmitetty. Pohjana toimii hiekka ja seinille on asetettu peilejä.

Maastot Vanamon tiluksilla ovat upeat. Meiltä löytyy 3 eripituista merkittyä reittiä (3km, 8km ja 15km) ja useita merkitsemättömiä. Metsiin ei kuitenkaan eksy helposti jos pysyttelee polulla. Reittien varsilta löytyy upeita maisemia korkeiden mäkien päältä ja metsälampien poukamista. Useat maastolenkeistämme kiertävät järveä ja uimarannoiksi sopivat paikat on merkitty kyltein. Polut ovat hyväkuntoisia ja helppokulkuisia, ja vaikeat kohdat on merkitty punaisin nauhoin, jotka ilmoittavat milloin kannattaa hidastaa ja liikkua varovammin. Lisäksi meiltä löytyy maastoesterata, jossa on jos jonkinnäköistä estettä vaihtelevin vaikeustasoin. Tallin yhteydessä on myös järvi, jossa uitamme hevosia, ja johon ratsastajatkin tuppaavat välistä pulahtamaan. Hyväkuntoinen hiekkaranta ja puhdas vesi takaavat mukavan uintireissun.

Tarhoja meiltä löytyy 20 kappaletta, joissa osa hevosista tarhailee yksin, osa kaverin kanssa. Kesäisin hevoset ulkoilevat kuitenkin suuremmilla laitumilla joilta löytyy tuoretta ruohoa. Laitumille hevoset päästetään laumoissa. Laitumet ja tarhat on ympäröity valkoisin puuaidoin, joiden sisäpuolella kulkee sähkövirta.